Summa summarum
Istumme lennolla takaisin kotiin Helsinkiin. Ilmassa pitäisi pysytellä vielä noin tunteroinen, sen jälkeen pari tuntia maassa ja ennen yhdeksää Ouluun ja siitä kotiin. Tänä aikana kun olemme olleet poissa, meidän korkeuksilla on kuulemma satanut ensilumi.. Onneksi kuiten autossa on ihan kohtuulliset kesärenkaat, joten eiköhän me ainakin moottoritien osuus päästä hengissä - ja toivottavasti vielä siitäkin eteenpäin.
Kokonaisuutena loma oli ihan onnistunut. Nerja oli paikkana pieni ja kun valittelin ystävälleni puhelimessa sitä, ettei kylässä ole mitään tekemistä hän naureskeli, että adhd-matkailijat eivät normaalisti viivy päivää enempää yhdessä paikassa, joten ei ihme että aika käy pitkäksi. Ja tottahan tuo on.. Se kaikista kovin turistiaika on jo mennyt tältä vuodelta, joten osa paikoista oli kiinni. Lisäksi tämä huono taloudellinen tilanne on koetellut kovalla kädellä eteläistä Espanjaa ja rakennushankkeita on jäädytetty, turismi on pienentynyt ja väestön työttömyys on lähes 20%.
Tietysti huono valmistautuminen matkaan on selitettävissä sillä, ettei meillä ollut juurikaan aikaa ottaa etukäteen selvää paikasta tahi muustakaan tärkeästä. Matka varattiin & maksettiin lauantaina ja minä lähdin tiistaina ensin koulutukseen Espooseen ja siitä sitten torstaina yhdessä retkueelle, siinä välissähän olimme tietty joka päivänä töissä vähintään sen kymmenen tuntia. Mutta ensi reissulle ainakin opittiin se, että mukana on aina oltava: tarpeeksi vessapaperia, nenäliinoja, TOIMIVA navigaattori ja internet-kelpoinen tietokone tahi helvetin hyvä matkaopaskirjanen.
Mitään sellaista erikoista shoppailtavaa vastaan ei kävellyt. Matkamuistomyymälät olivat todella kuivia tähän aikaan vuodesta: auringonpolttamia pyyhkeitä ja t-paitoja, flamenco-mekkoja, heikkolaatuisia kopioita merkkiaurinkolaseista ja puhallettavia vesileluja. Ruoka oli kaupoissa suurin piirtein samoissa hinnoissa kuin Suomessa mutta ravintoloissa syöminen oli huomattavasti edullisempaa kuin kotosalla. Paikalliset viinit olivat halpoja, "paras" pullo cavaa maksoi kuutisen euroa ja muutamalla eurolla sai melkein valita minkä tahansa espanjalaisen viinin kaupasta. Tupakan hinta oli hieman alhaisempi kuin Suomessa, mutta ero ei ollut enää niin dramaattinen kuin mitä aikana ennen eu:ta.
Puolison mielestä parasta reissussa oli ajaminen kapeilla/upeilla/sortuneilla/muuten vaan hurjan pelottavilla maisemareiteillä ja cava. Minä pidin sopivasta lämmöstä (22-24 astetta) ja paikallisista tuoreista hedelmistä jotka tulevat Suomeen vasta muutaman viikon viiveillä. Lukuunottamatta Gibraltarin ostohysteriahetkiä tällä reissulla ei juurikaan käteistä rahaa mennyt kuin ruokaan ja bensaan. Pakomatkan hotellihuoneet otettiin hotels.comin kautta ja Taviran hotelli oli vähän vajaa 70 euroa yö ja Marbellassa viiden tähden hotellin sviitistä täydellä aamiaisella maksettiin reilut 250 euroa yöltä. Autonvuokraus viideksi päiväksi maksoi 97 euroa ja oli joka sentin arvoista. Autolla me pukattiin neljässä päivässä sellaiset 1700km. Huoneistohotelli oli meille ainakin tällä reissulla se paras vaihtoehto, pakomatkan ajaksi sinne jätettiin suurin osa matkatavaroista säilytykseen (myös osa niistä, joita olisi tarvinnut mukana) eikä yhtään aamiaista mennyt "haaskuuseen". Lisäksi tieto siitä, että jos alkaa pahasti puristamaan autoillessa, niin aina on paikka johon palata toi turvallisuuden tunnetta.
Nerjaan tuskin ikävöin toista kertaa käymään, mutta hetken aikaa katseltuani Torremolinoksen elämää, niin tuskin tulen koskaan varsinkaan sinne menemään! Ehkä viisitoista vuotta sitten akkaporukalla olisi tilanne ollut vähän erilainen, mutta enää tuollaiset baarimestat ei jaksa kiinnostaa yhtään. Voi huokaus ja keski-ikä.
---
Kaikki ei muuten aina menekään ihan putkeen. Lento laskeutui vain viisi minuuttia myöhässä illalla kuuden aikaan. Noukimme matkatavarat hihnalta ja läksimme ilmoittautumaan blue1:n Oulun lennolle. Vähän vaille kahdeksan lähdössä ollut lento oli kymmenkunta minuuttia myöhässä teknisen tarkastuksen vuoksi. Pääsimmme pikkuriikkisen odottelun jälkeen koneeseen ja kone kiitoradalle. Siinäpä se lento sitten olikin. Teknisten ongelmien takia kone palasi takaisin asemalle ja matkustajat poistettiin pienen istuttamisen jälkeen perutuksi tuomitulta lennolta. Puolenkymmentä nopeinta sai lipun seuraavalle blue1:n vuorolle, joka lähti pari tuntia myöhemmin. Me ei muuten oltu siinä porukassa..
Ensin venattiin matkatavaroita puolisen tuntia ja sen jälkeen lähdettiin jonottamaan siirtolippuja Finnairin klo 23.59 lähtevälle lennolle. Kun olimme odotelleen vasta tunnin jonossa, niin olimme vapaaehtoisia jäämään kaupunkiin yöksi ja lähtemään vasta aamulennolla takaisin pohjoiseen. Siispä klo 23:n jälkeen kirjauduimme Rantasipiin Blue1:n kustannuksella - matka alkoi ja päättyi nyt sitten juurikin tuolla samalla hotellilla - ehdimme vielä nappaamaan illallisen ennen kuin aloitimme hyvät ja ravitsevat neljän tunnin yöunet..
Bussikuljetus aamun koneelle lähti siihen aikaan kun koneen olisi pitänyt jo nousta ilmaan, eli periaatteessa melkein ajallaan. Ouluun laskeuduttiin puoli yhdeksältä, eli zombiet oli aikalailla tasan 12 tuntia alkuperäisen aikataulun jäljessä. Siispä saimme ajaa suoraan sairaalalle tutkimuksiin (kyseessä oli aiemmin varmistettu aika, eli mitään erikoista terveydentilassa ei matkalla tapahtunut). Muutama tunti myöhemmin vapauduimme sisar hento valkoisen hoivasta ja nyt painamme täyttä höyryä kotia päin. Oma peti ja koera ja sauna on illan suunnitelmat.
maanantai 18. lokakuuta 2010
apinatarha
Ainakin kerran viikossa herätyskellon täytyy kilahtaa ennen kukkoa. Keskiviikkona oli sitten sellainen aamu, tosin heräsin muutama minuutti ennen kelloa jännittämään sitä, että soikohan se laisinkaan näin tärkeänä aamuna. Meillä oli lähtö Gibraltanin päiväretkelle klo 6,35 hotellin pysäkiltä. Muita meidän hotellista ei sille reissulle lähtenytkään, mutta muuten kyllä Nerjan paikoista oli saatu se vaadittava kuusi henkilöä matkaan.
Haalauduimme hikisellä pikkubussilla Torremolinokseen, jossa vaihdoimme kunnolliseen linja-autoon - jossa tosin ei ollut wc:tä - vaan pääsin tutustumaan ihan paikallisen kahvilan lukottomaan, ilmeisesti pääsääntöisesti narkkien käytössä olevaan renkaattomaan läävään. Hiphei. Mutta asiansa se ajoi, vaikka likainen olikin. Otimme matkan varrelta vielä pariltä pysäkiltä populaa kyytiin ja Malagan jälkeen puhalsimme yhtä soittoa kohti Gibraltaria. Osa matkasta meni bussikoomassa rinnukselle kuolaten, oppaana ollut rouva selitti asioita niin monotonisella ja mekaanisella äänellä, että tuskin kuljettajakaan pysyi koko matkaa valveilla. Päläpäläpälä..paikalliset kukkakauppiaat...päläpäläpälä...härkätaistelijat..päläpäläpälä..työttömyys..
Perille Gibraltarille saavuimme noin kymmenen korvilla. Jo pelkkä pääkadun ajaminen isolla bussilla oli elämys, koska siinä samalla ylitimme Gibraltanin lentokentän kiitoradan. Mikäli lentoliikennettä olisi ollut, kadun liikenne luonnollisesti olisi pysäytetty nousun tahi laskun ajaksi. Bussi jäi asemalle parkkiin ja jatkoimme kylän ytimeen pienillä & hikisillä paikallisilla pikkubusseilla. Eipä niillä pikkukaduilla olisi normaalionnikalla liikennöinti käynytkään niin näppärästi. Kuljettaja löysi jostain suomenkielisen opasnauhan, jossa oli lueteltu näkemisen arvoiset paikat - mutta vaan hieman väärässä järjestyksessä. Mutta ainahan ei voi voittaa. Kuskina oli aito britti, joten oli virkistävä kuulla oikeaa kieltä :) Täällä nämä paikalliset on aika arkoja vaihtamaan kommunikoinnin englantiin, tai sitten yritystä on huomattavasti enemmän kuin sanavarantoa. (Eli tulee se sama efekti kun aikoinaan kotikylässäni ollut saksankielinen vaihto-oppilas kävi paikallisella r-kioskilla. Myyjätär siellä ei osannut saksaa tai englantia, joten hän huusi vaan kerta kerralta kovempaa: Vad vill du ha???)
Ensimmäisen kerran hyppäsimme bussista Gibraltanin majakalla. Sieltä tasanteelta katsoessa ymmärsi, kuinka strategisesti sotien aikana tärkeästä paikasta on ollut kysymys: Afrikan manner näkyi selvästi vaikka ilma ei edes ollut kirkkain mahdollinen. Majakan ympäristö oli remontin alla, joten näköalatasanteelta oli viety pois kaikki merkit siitä, missä käytännössä olimme sillä hetkellä.
Seuraava pogoaminen oli vuoren huipulle noustessa ja tippukiviluoliin tutustuttaessa. Me painettiin luolien läpi kuin aropuput: Pas taklaili edellä mummoja ja minä heittelin niitä perään vielä pikkukivillä ja rivoilla käsimerkeillä, etteivät ne enää tule toista kertaa tukkimaan ammattilaisturistin tietä. =) Luolista ulos (ja vessaan) päästyämme pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään ainoaa euroopassa asuvaa apinalajia. Tuitui, aivan ihania pikkuisia karvapalleroita kikkaili herkkujen toivossa siellä täällä autojen ja rakennusten katoilla. Taisipa yksi mennä käymään sisällä turistibussissakin pikkuriikkisen lounaan toivossa. Olihan siellä sellaisia ei-niin-pieniä-ja-paljon-pelottavampiakin aappoja kikkailemassa.. Meidän kuski teki juuri niin kuin ei saisi tehdä, ja kuten kaikki kuskit kuitenkin tekivät: eli ruokki apinoita ilmeisesti jonkun sortin makaronilla. Minäkin sain antaa yhden makaronin sellaiselle keskikokoiselle veikkoselle. Koiran kerjäämisen jälkeen tuntui aika räyhäkkäältä, että se eläin otti makaronin minun kädestä omalla kädellään ja vasta sen jälkeen söi sen. Koirahan vetää tavaran kuin rikkaimuri, eli kädestä-suuhun -menetelmällä. Mutta siinä kyllä kävi selväksi se, ettei kyseessä ole mikään sympaattinen ja rauhantahtoinen Cheetah, vaan hampaat olivat lihansyöjän ja varsinkin poikasiaan suojellessa ne voivat äityä aika väkivaltaisiksi veikkosiksi.
Kiertoajelun jälkeen vuorossa oli se ei-taaskaan-mitään-ostettavaa -vaiheeksi luultu parin tunnin vapaa jonka aikana me rälläsimme enemmän rahaa kuin koko loman syömisiin. Siellä oli aivan ihania vauvanvaatteita ja koiranvaatteita ja leluja. Puoliso osti jo massiiviset sikarit varpajaisiin ja vähemmän massiiviset aikaan ennen ja jälkeen varpajaisia. Minä shoppailin konjakkia ja viskiä =) Ihan selkeää mamma-ainesta siis. Mutta kun joskus voi lääkkeeksi jalkojen repimiseen ottaa tilkan konjakkia ja se on ihan lääkärin määräys. Ei tosin minun lääkärin eikä edes minulle annettu määräys, mutta parhaat toimintatavathan ovat monistamista varten.
Kotiinpaluu Gibraltarilta alkoi kriminaalisti salakuljetuksen merkeissä. Ostettiin kaksi litraa väkeviä ja sitten ahneuksissani vielä neljä pikkupikkupikkupulloa puolison flunssalääkkeeksi; joten siinähän oli tasan ne neljä pikkupulloa minun laskujen mukaan laitonta määrää (1litra per kärsä ja meitä oli kaksi). Rajaa ei palatessa ylitettykään helposti bussilla, vaan jokainen kantoi omat ostoksensa rajan yli. Jälleen kerran pullistin vatsaa ulos ja kävelin ankkakävelyä, sillä eihän kukaan raskaana oleva voi kantaa liikaa viinaa rajan yli - eihän? Hotellilla muuten tarkistin sen määrän, ja olin hieman pettynyt turhasta jännittämisestä; konjakkipullo oli 70cl, joten ihan laillista tavaraa ne pikkupullotkin kaikki oli.. Eli hukkaan meni tuokin menestyksellä alkanut rikollisura. Espanjan puolella rajaa saimme jälleen hypätä bussiin ja matka jatkui Marbellan huvivenesatamaan. Olihan siellä ihan kopsakkoita ruuhia jätetty parkkiin.. Ihan ei vielä saldot riitä tuollaisten hankkimiseen, mutta pannaan jonotuslistalle niiden miljardin muun asian kanssa odottamaan sitä päivää kun on sekä aikaa että rahaa.. Tosin saattaa olla, ettei sitä päivää ihan lähiaikoina ole tulossa, ainakaan näillä elämäntavoilla.
Marbellan sataman jälkeen jälleen bussikoomaan ja Torremolinoksessa vaihto pienempään kulkuneuvoon ja paluu tukikohtaan. Viimeisen illan kunniaksi kävimme syömässä "hienosti" kreikkalaisessa ravintolassa. Siitä tuli reissun kallein ruokailu, koska saimme - tosin työllä, tuskalla ja vatsanahkan kiristymisellä - kulutettua yli 70 euroa ruokaan ja viiniin. Tiukalla koulutuksella tehdään mestareita =) Sen ylenmääräisen syömisen jälkeen meistä ei ollut enää muuhun kuin lyllertämään takaisin hotellille ja pakkaamaan kamat valmiiksi seuraavaa päivää ja kotiutumista varten.
Haalauduimme hikisellä pikkubussilla Torremolinokseen, jossa vaihdoimme kunnolliseen linja-autoon - jossa tosin ei ollut wc:tä - vaan pääsin tutustumaan ihan paikallisen kahvilan lukottomaan, ilmeisesti pääsääntöisesti narkkien käytössä olevaan renkaattomaan läävään. Hiphei. Mutta asiansa se ajoi, vaikka likainen olikin. Otimme matkan varrelta vielä pariltä pysäkiltä populaa kyytiin ja Malagan jälkeen puhalsimme yhtä soittoa kohti Gibraltaria. Osa matkasta meni bussikoomassa rinnukselle kuolaten, oppaana ollut rouva selitti asioita niin monotonisella ja mekaanisella äänellä, että tuskin kuljettajakaan pysyi koko matkaa valveilla. Päläpäläpälä..paikalliset kukkakauppiaat...päläpäläpälä...härkätaistelijat..päläpäläpälä..työttömyys..
Perille Gibraltarille saavuimme noin kymmenen korvilla. Jo pelkkä pääkadun ajaminen isolla bussilla oli elämys, koska siinä samalla ylitimme Gibraltanin lentokentän kiitoradan. Mikäli lentoliikennettä olisi ollut, kadun liikenne luonnollisesti olisi pysäytetty nousun tahi laskun ajaksi. Bussi jäi asemalle parkkiin ja jatkoimme kylän ytimeen pienillä & hikisillä paikallisilla pikkubusseilla. Eipä niillä pikkukaduilla olisi normaalionnikalla liikennöinti käynytkään niin näppärästi. Kuljettaja löysi jostain suomenkielisen opasnauhan, jossa oli lueteltu näkemisen arvoiset paikat - mutta vaan hieman väärässä järjestyksessä. Mutta ainahan ei voi voittaa. Kuskina oli aito britti, joten oli virkistävä kuulla oikeaa kieltä :) Täällä nämä paikalliset on aika arkoja vaihtamaan kommunikoinnin englantiin, tai sitten yritystä on huomattavasti enemmän kuin sanavarantoa. (Eli tulee se sama efekti kun aikoinaan kotikylässäni ollut saksankielinen vaihto-oppilas kävi paikallisella r-kioskilla. Myyjätär siellä ei osannut saksaa tai englantia, joten hän huusi vaan kerta kerralta kovempaa: Vad vill du ha???)
Ensimmäisen kerran hyppäsimme bussista Gibraltanin majakalla. Sieltä tasanteelta katsoessa ymmärsi, kuinka strategisesti sotien aikana tärkeästä paikasta on ollut kysymys: Afrikan manner näkyi selvästi vaikka ilma ei edes ollut kirkkain mahdollinen. Majakan ympäristö oli remontin alla, joten näköalatasanteelta oli viety pois kaikki merkit siitä, missä käytännössä olimme sillä hetkellä.
Seuraava pogoaminen oli vuoren huipulle noustessa ja tippukiviluoliin tutustuttaessa. Me painettiin luolien läpi kuin aropuput: Pas taklaili edellä mummoja ja minä heittelin niitä perään vielä pikkukivillä ja rivoilla käsimerkeillä, etteivät ne enää tule toista kertaa tukkimaan ammattilaisturistin tietä. =) Luolista ulos (ja vessaan) päästyämme pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään ainoaa euroopassa asuvaa apinalajia. Tuitui, aivan ihania pikkuisia karvapalleroita kikkaili herkkujen toivossa siellä täällä autojen ja rakennusten katoilla. Taisipa yksi mennä käymään sisällä turistibussissakin pikkuriikkisen lounaan toivossa. Olihan siellä sellaisia ei-niin-pieniä-ja-paljon-pelottavampiakin aappoja kikkailemassa.. Meidän kuski teki juuri niin kuin ei saisi tehdä, ja kuten kaikki kuskit kuitenkin tekivät: eli ruokki apinoita ilmeisesti jonkun sortin makaronilla. Minäkin sain antaa yhden makaronin sellaiselle keskikokoiselle veikkoselle. Koiran kerjäämisen jälkeen tuntui aika räyhäkkäältä, että se eläin otti makaronin minun kädestä omalla kädellään ja vasta sen jälkeen söi sen. Koirahan vetää tavaran kuin rikkaimuri, eli kädestä-suuhun -menetelmällä. Mutta siinä kyllä kävi selväksi se, ettei kyseessä ole mikään sympaattinen ja rauhantahtoinen Cheetah, vaan hampaat olivat lihansyöjän ja varsinkin poikasiaan suojellessa ne voivat äityä aika väkivaltaisiksi veikkosiksi.
Kiertoajelun jälkeen vuorossa oli se ei-taaskaan-mitään-ostettavaa -vaiheeksi luultu parin tunnin vapaa jonka aikana me rälläsimme enemmän rahaa kuin koko loman syömisiin. Siellä oli aivan ihania vauvanvaatteita ja koiranvaatteita ja leluja. Puoliso osti jo massiiviset sikarit varpajaisiin ja vähemmän massiiviset aikaan ennen ja jälkeen varpajaisia. Minä shoppailin konjakkia ja viskiä =) Ihan selkeää mamma-ainesta siis. Mutta kun joskus voi lääkkeeksi jalkojen repimiseen ottaa tilkan konjakkia ja se on ihan lääkärin määräys. Ei tosin minun lääkärin eikä edes minulle annettu määräys, mutta parhaat toimintatavathan ovat monistamista varten.
Kotiinpaluu Gibraltarilta alkoi kriminaalisti salakuljetuksen merkeissä. Ostettiin kaksi litraa väkeviä ja sitten ahneuksissani vielä neljä pikkupikkupikkupulloa puolison flunssalääkkeeksi; joten siinähän oli tasan ne neljä pikkupulloa minun laskujen mukaan laitonta määrää (1litra per kärsä ja meitä oli kaksi). Rajaa ei palatessa ylitettykään helposti bussilla, vaan jokainen kantoi omat ostoksensa rajan yli. Jälleen kerran pullistin vatsaa ulos ja kävelin ankkakävelyä, sillä eihän kukaan raskaana oleva voi kantaa liikaa viinaa rajan yli - eihän? Hotellilla muuten tarkistin sen määrän, ja olin hieman pettynyt turhasta jännittämisestä; konjakkipullo oli 70cl, joten ihan laillista tavaraa ne pikkupullotkin kaikki oli.. Eli hukkaan meni tuokin menestyksellä alkanut rikollisura. Espanjan puolella rajaa saimme jälleen hypätä bussiin ja matka jatkui Marbellan huvivenesatamaan. Olihan siellä ihan kopsakkoita ruuhia jätetty parkkiin.. Ihan ei vielä saldot riitä tuollaisten hankkimiseen, mutta pannaan jonotuslistalle niiden miljardin muun asian kanssa odottamaan sitä päivää kun on sekä aikaa että rahaa.. Tosin saattaa olla, ettei sitä päivää ihan lähiaikoina ole tulossa, ainakaan näillä elämäntavoilla.
Marbellan sataman jälkeen jälleen bussikoomaan ja Torremolinoksessa vaihto pienempään kulkuneuvoon ja paluu tukikohtaan. Viimeisen illan kunniaksi kävimme syömässä "hienosti" kreikkalaisessa ravintolassa. Siitä tuli reissun kallein ruokailu, koska saimme - tosin työllä, tuskalla ja vatsanahkan kiristymisellä - kulutettua yli 70 euroa ruokaan ja viiniin. Tiukalla koulutuksella tehdään mestareita =) Sen ylenmääräisen syömisen jälkeen meistä ei ollut enää muuhun kuin lyllertämään takaisin hotellille ja pakkaamaan kamat valmiiksi seuraavaa päivää ja kotiutumista varten.
katso penkkaa päin
Sitä voisi sanoa jo ajeluksi
Aamupäivällä lähdimme viettämään loman viimeistä autollista päivää. Tarkoituksena oli käydä katsomassa nämä lähistöllä olevia nähtävyyksiä. Ensin kuitenkin tankkasimme itsemme yhdistetyllä aamiais-lounaalla, jotta heti liikkeelle lähtiessä alkaisi sopivasti nukuttamaan.
Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Cueva de Nerja -tippukiviluolasto syystä että kyllähän kymmenen minuutin ajon jälkeen täytyy jo kovasti pitää vessatauko. Pääsylippu lärvää kohden oli 8,50 euroa, mutta paperiton wc oli ilmainen (ja tuoksahti aika voimakkaasti urealta). Ainakaan me emme nähneet ainuttakaan luolamaalausta, joita luolissa matkaoppaiden mukaan täytyisi olla. Sen sijaan tähyilimme kyllä kovasti luolan kattoon, että mistä luukusta Indiana Jones pomppaa esiin ruoska vyöllään ja käy kalttaamassa muutaman alkuasukkaan tahi muun pahiksen. Onhan nuo tippukivet nyt sitten nähty. Portaita siellä luolissa oli ihan kiitettävästi, mies sai hien pintaan ja minä satoja säälikatseita kun pullistin mahaa ulos, kannattelin vatsaa ja kävelin ankkakävelyä. =) Mutta jälleen on pissailtu uuteen paikkaan ja sehän on matkailun äärimmäinen tarkoitus.
Aamupäivällä lähdimme viettämään loman viimeistä autollista päivää. Tarkoituksena oli käydä katsomassa nämä lähistöllä olevia nähtävyyksiä. Ensin kuitenkin tankkasimme itsemme yhdistetyllä aamiais-lounaalla, jotta heti liikkeelle lähtiessä alkaisi sopivasti nukuttamaan.
Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Cueva de Nerja -tippukiviluolasto syystä että kyllähän kymmenen minuutin ajon jälkeen täytyy jo kovasti pitää vessatauko. Pääsylippu lärvää kohden oli 8,50 euroa, mutta paperiton wc oli ilmainen (ja tuoksahti aika voimakkaasti urealta). Ainakaan me emme nähneet ainuttakaan luolamaalausta, joita luolissa matkaoppaiden mukaan täytyisi olla. Sen sijaan tähyilimme kyllä kovasti luolan kattoon, että mistä luukusta Indiana Jones pomppaa esiin ruoska vyöllään ja käy kalttaamassa muutaman alkuasukkaan tahi muun pahiksen. Onhan nuo tippukivet nyt sitten nähty. Portaita siellä luolissa oli ihan kiitettävästi, mies sai hien pintaan ja minä satoja säälikatseita kun pullistin mahaa ulos, kannattelin vatsaa ja kävelin ankkakävelyä. =) Mutta jälleen on pissailtu uuteen paikkaan ja sehän on matkailun äärimmäinen tarkoitus.
Rantareitti
Maanantaina palasimme takaisin Nerjaan.
Pääsimme lähtemään Los Monteros-hotellista ilman hässäkkää hyvän ja ravitsevat aamupalan jälkeen. Ilmeisesti illan aikana se varaushässäkkä oli selvinnyt ihan muiden ihmisten toimesta. Tuo jupakka tosin vei vähän makua hommasta, vaikka illan ratoksi nautimmekin huoneen tarjoamasta luxuksesta täysin rinnoin. Yöllä heräsin pari kertaa murehtimaan sitä, että jos me joudutaan maksamaan huone tuplasti, miten visan luottorajan sitten käy. Yöhän on tunnetusti juuri hedelmällisintä aikaa tuommoisten juttujen vatvomiseen ja pähkäilyyn..
Aamulla aurinkoinen puolisoni oli vähemmän tukkoinen kuin edellisinä päivinä, joten läksimme auton kanssa seikkailemaan kohti "kotia". Paperikartan kanssa suunnistaessa meiltä on jäänyt aika moni slummialue näkemättä. Navigaattorin kanssa on se etu, että siihen voi tallentaa tukikohdan koordinaatit ja sen jälkeen ajaa reilusti hukkaan luottaen siihen, että TomTom kyllä opastaa takaisin lähtöpaikkaan. Paperikartan kanssa muuten sama ei onnistu läheskään yhtä helposti. Toki navigaattori aina hetkittäin on ajattanut meidät sellaisten alueiden läpi, jotka eivät välttämättä millään tavalla edistä meidän terveyttä ja hyvinvointia, mutta onpahan tullut nähtyä vaikka minkälaista asuintapaa. Tällä retkueella olemme kuiten joutuneet pysymään aika lähellä pääteitä, juuri siitä syystä että mahdollisesti joskus osaamme poiskin sieltä.
Pääsimme lähtemään Los Monteros-hotellista ilman hässäkkää hyvän ja ravitsevat aamupalan jälkeen. Ilmeisesti illan aikana se varaushässäkkä oli selvinnyt ihan muiden ihmisten toimesta. Tuo jupakka tosin vei vähän makua hommasta, vaikka illan ratoksi nautimmekin huoneen tarjoamasta luxuksesta täysin rinnoin. Yöllä heräsin pari kertaa murehtimaan sitä, että jos me joudutaan maksamaan huone tuplasti, miten visan luottorajan sitten käy. Yöhän on tunnetusti juuri hedelmällisintä aikaa tuommoisten juttujen vatvomiseen ja pähkäilyyn..
Aamulla aurinkoinen puolisoni oli vähemmän tukkoinen kuin edellisinä päivinä, joten läksimme auton kanssa seikkailemaan kohti "kotia". Paperikartan kanssa suunnistaessa meiltä on jäänyt aika moni slummialue näkemättä. Navigaattorin kanssa on se etu, että siihen voi tallentaa tukikohdan koordinaatit ja sen jälkeen ajaa reilusti hukkaan luottaen siihen, että TomTom kyllä opastaa takaisin lähtöpaikkaan. Paperikartan kanssa muuten sama ei onnistu läheskään yhtä helposti. Toki navigaattori aina hetkittäin on ajattanut meidät sellaisten alueiden läpi, jotka eivät välttämättä millään tavalla edistä meidän terveyttä ja hyvinvointia, mutta onpahan tullut nähtyä vaikka minkälaista asuintapaa. Tällä retkueella olemme kuiten joutuneet pysymään aika lähellä pääteitä, juuri siitä syystä että mahdollisesti joskus osaamme poiskin sieltä.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Kartalla ja sen ohi
Vielä ehtoon ratoksi kävimme Taviran hotellin aulassa surffailemassa netissä, Pas ei muuten päässyt facebookiin *kjäh kjäh* mutta sen sijaan varasimme Marbellasta hotellihuoneen. Meitä odottaa siellä pieni ja vaatimaton sviitti merinäköalalla, king size-vuoteella ja parvekkeella. Onpahan sitten vähän vertailukohtaa jahka palaamme takaisin huoneistohotelliimme Nerjassa ihastelemaan keittokomerossa olevaa pyykkikonetta ja vastapäistä kerrostaloa.
Tämä off season -matkailu on todella hauskaa ja palkitsevaa, jälleen kerran saamme sellaisen huoneen pilkkahintaan, johon normaaliaikana meillä ei olisi vara edes vilkaista. Toivottavasti tulossa oleva dementia ei resetoi aivan kaikkia matkoja muistista, meillä on ollut niin jehnaa hippalehtaa siellä täällä maailmalla. Googlen karttaohjelma heitti meille muutaman reittivaihtoehdon sekä hotellin mahdollisen sijainnin, joten jännitystä tulee riittämään taas ihan tarpeeksi. Aamulla napattiin ruoka ääntä kohti ja suunta takaisin Espanjaan.
Rajan vaihduttua jälleen Espanjan puolelle me pääsimme nauttimaan aivan Aidosta ja Oikeasta ratsiasta. Paikalliset kissalan pojat viittasivat sivuun, meidän kielitaito espanjassa on juuri yhtä hyvä kuin tullimiehen suomen taito, eli tasoissa oltiin. Pas esitteli ensin ajokorttinsa, jota tullimies (tai poliisi) pyöritteli asiantuntevan näköisenä, vaikka se olikin ylösalaisin hänen kädessään. Sen jälkeen käytiin kurkistamassa takakonttiin jossa onneksi ei ollut yhtään laittomasti maassa oleskelevaa hotellisiivoojaa hiljaa makaamassa ja kuiskaamassa: "Hola". Heebo halusi nähdä contractin, joten se oli ehkä autovuokraussopimus, jonka Pas kaivoi matka-askistaan. Hieman huomiota herätti se, että meillä on eilen ostettua valkosipulileipää takakontissa päivän evääksi. Haju siitä on aika voimakas :)
Tälle päivälle reittinä tulee olemaan Portugali-Huelva-Sevilla-Marbella. Tuon viimeisen välin ajattelimme mennä pienempiä reittejä, joten eiköhän siinä jälleen kerran panna avioliitto puntariin ja kartturin taidot testiin.
Ne pienemmät reitit olivat - yllätys yllätys - sarjaan "poksauta verisuoni päästäsi"-teitä. Eli rotkoja, mutkia, pehmeitä tienvarsia ja tielle pudonneita kiviä. Kaiken kruunasi vielä nämä natiivit, jotka ajavat järkeään 20km yli sallitun nopeuden.. Hiphiphei, tätiä ei naurattanut laisinkaan, eikä Coltkaan ollut onnesta punainen mutta kuljettajan oli helppo hymyillä. Jälleen kerran tuli kaivattua sitä navigaattoria, se kun näyttää yleensä ne isoimmat mutkat etukäteen, ja sitä ei meidän paperikartta tee.
Marbella oli näinkin isoksi kaupungiksi todella hyvin hukassa. Eikä hotelliakaan tahtonut löytyä ennen kuin se parin tunnin kipuraja oli ylitetty. Tottakai meidän huonevaraus on ilmeisesti kadonnut jonnekin bittiavaruuteen ja sitä selvitellessä ehtisi kulua ikä ja terveys. Olihan meillä omassa sähköpostissa kopio varauksesta, mutta suomenkielinen varaus ei muuten paljoa auta tällä perällä. Jälleen kerran hotels.com tökkii iloisesti. Saimme kuitenkin katon pään päälle, neliöitä on hieman enemmän kuin meidän edellisessä asunnossa kotosuomessa, kylpyhuoneessa on neljä ovea: yksi wc:n, yksi suihkuhuoneen, yksi kylpyammeosaston ja yksi ovi erottamaan sen muusta asunnosta. =) Sweet.
Illalliselle otimme varaslähdön tuossa läheisessä ostarissa ja hotasimme siinä kiireessä parit pihvit ääntä kohti. Vielä äsken tullessamme hotellille respan palveluhenkilö odotti puhelinsoittoa pomoltaan Madridista, joka vahvistaisi meidän yöpymisvarauksen menneen oikeaan osoitteeseen. Mutta eiköhän tuossa yhdeksän aikaan viimeistään uskalla kuljettajakin ottaa ansaitun viskitömpsyn minibaarista ja laittaa ammeeseen veden valumaan, minä menen siihen aikaan nauttimaan sadesuihkusta. Ai että.
Tämä off season -matkailu on todella hauskaa ja palkitsevaa, jälleen kerran saamme sellaisen huoneen pilkkahintaan, johon normaaliaikana meillä ei olisi vara edes vilkaista. Toivottavasti tulossa oleva dementia ei resetoi aivan kaikkia matkoja muistista, meillä on ollut niin jehnaa hippalehtaa siellä täällä maailmalla. Googlen karttaohjelma heitti meille muutaman reittivaihtoehdon sekä hotellin mahdollisen sijainnin, joten jännitystä tulee riittämään taas ihan tarpeeksi. Aamulla napattiin ruoka ääntä kohti ja suunta takaisin Espanjaan.
Rajan vaihduttua jälleen Espanjan puolelle me pääsimme nauttimaan aivan Aidosta ja Oikeasta ratsiasta. Paikalliset kissalan pojat viittasivat sivuun, meidän kielitaito espanjassa on juuri yhtä hyvä kuin tullimiehen suomen taito, eli tasoissa oltiin. Pas esitteli ensin ajokorttinsa, jota tullimies (tai poliisi) pyöritteli asiantuntevan näköisenä, vaikka se olikin ylösalaisin hänen kädessään. Sen jälkeen käytiin kurkistamassa takakonttiin jossa onneksi ei ollut yhtään laittomasti maassa oleskelevaa hotellisiivoojaa hiljaa makaamassa ja kuiskaamassa: "Hola". Heebo halusi nähdä contractin, joten se oli ehkä autovuokraussopimus, jonka Pas kaivoi matka-askistaan. Hieman huomiota herätti se, että meillä on eilen ostettua valkosipulileipää takakontissa päivän evääksi. Haju siitä on aika voimakas :)
Tälle päivälle reittinä tulee olemaan Portugali-Huelva-Sevilla-Marbella. Tuon viimeisen välin ajattelimme mennä pienempiä reittejä, joten eiköhän siinä jälleen kerran panna avioliitto puntariin ja kartturin taidot testiin.
Ne pienemmät reitit olivat - yllätys yllätys - sarjaan "poksauta verisuoni päästäsi"-teitä. Eli rotkoja, mutkia, pehmeitä tienvarsia ja tielle pudonneita kiviä. Kaiken kruunasi vielä nämä natiivit, jotka ajavat järkeään 20km yli sallitun nopeuden.. Hiphiphei, tätiä ei naurattanut laisinkaan, eikä Coltkaan ollut onnesta punainen mutta kuljettajan oli helppo hymyillä. Jälleen kerran tuli kaivattua sitä navigaattoria, se kun näyttää yleensä ne isoimmat mutkat etukäteen, ja sitä ei meidän paperikartta tee.
Marbella oli näinkin isoksi kaupungiksi todella hyvin hukassa. Eikä hotelliakaan tahtonut löytyä ennen kuin se parin tunnin kipuraja oli ylitetty. Tottakai meidän huonevaraus on ilmeisesti kadonnut jonnekin bittiavaruuteen ja sitä selvitellessä ehtisi kulua ikä ja terveys. Olihan meillä omassa sähköpostissa kopio varauksesta, mutta suomenkielinen varaus ei muuten paljoa auta tällä perällä. Jälleen kerran hotels.com tökkii iloisesti. Saimme kuitenkin katon pään päälle, neliöitä on hieman enemmän kuin meidän edellisessä asunnossa kotosuomessa, kylpyhuoneessa on neljä ovea: yksi wc:n, yksi suihkuhuoneen, yksi kylpyammeosaston ja yksi ovi erottamaan sen muusta asunnosta. =) Sweet.
Illalliselle otimme varaslähdön tuossa läheisessä ostarissa ja hotasimme siinä kiireessä parit pihvit ääntä kohti. Vielä äsken tullessamme hotellille respan palveluhenkilö odotti puhelinsoittoa pomoltaan Madridista, joka vahvistaisi meidän yöpymisvarauksen menneen oikeaan osoitteeseen. Mutta eiköhän tuossa yhdeksän aikaan viimeistään uskalla kuljettajakin ottaa ansaitun viskitömpsyn minibaarista ja laittaa ammeeseen veden valumaan, minä menen siihen aikaan nauttimaan sadesuihkusta. Ai että.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Havaintoja ihmisen psyykkeestä
Missähän kohtaa meidänkin kasvatus on mennyt niin vikaan, että tuntuu olevan aivan ok ajaa yli 400km vain nähdäkseen, minkä niminen oli Monte Gordossa oleva pizzeria jossa saatiin kerran hyvää valkosipulileipää? Elämme jälleen niitä klassisia hetkiä, kun muutaman vuoden inttäminen saa päätöksensä.. Ja sen jälkeen toista hävettää hetken ja toinen paukuttelee henkseleitään, kunnes kymmenen minuutin päästä meillä on jo uusi, parempi aihe inttämiseen ja sama voi alkaa vaikka alusta.
Aamulla olimme jälleen kerran nettikahvilan ensimmäiset asiakkaat. Tällä kertaa muistimme mennnä hotels.comin sivuille ja varata seuraavalle yölle huoneen Taviran kaupungista Monte Gordon naapurista. Hotelliyö neljän tähden hotellissa, joka ainakin mainostaa internet-yhteyttä, kustantaa vähän yli 60 euroa. Karttaahan meillä ei ole Taviran kaupungista, mutta eipäs se ole ensimmäinen kerta kun seikkailemme vieraassa paikassa käsikopelolla.
Lähdimme Nerjasta noin yhdentoista aikoihin huristelemaan Malaga-Sevilla-Huelva-Portugali -reissua. Ilmojen haltija oli järjestänyt tälle ajelulle hyvinkin vaihtelevat olosuhteet; välistä aurinko porotti kovin kuumasti ja pahasti, hetkittäin taas vettä tuli kuin saavista kaataen ja Coltin lasinpyyhkijät viuhtoivat ylikierroksilla. Sevillaa ohittaessamme auton lämpömittari herjasi 24 astetta, mutta sateessa lämpö tippui 18 asteeseen, eli ihan siedettävää keliä näin lokakuuksi =)
Maisemat muuttuivat rannikon vuoristoista länsi-Espanjan kauniisiin kukkuloihin ja tasankoihin. Edelleenkin lähes kaikki viljelykelpoinen maa on täynnä pensaikkoja, ilmeisesti jonkun sortin sitrushedelmää, viiniä ja oliiveja ainakin kasvaa näillä seuduilla. Lisäksi kaupoissa on mainostettu paikallisia mangoja. Autoja on ollut liikenteessä kohtalaisen vähän, ainakin Portugalin suuntaan ja ajelu sujui sadekuurojen ulkopuolella varsin jouhevasti 120km/h nopeudella.
Löysimme hotelliin jälleen kerran hiukan harhailtuamme. Onneksi rouvan kännykän ulkomaiden datasiirtokiintiö ei ole vielä tullut aivan täyteen, joten Nokian kartat opasti meidät melkein perille asti. Tokihan kriittisillä hetkillä joku valopää päätti soittaa ja karttaohjelma meni sekaisin, mutta kelattuamme hetken vauhtia kylillä pääsimme hotellin viereiseen parkkiin ja sen myötä huoneeseen helpottamaan elämää. Kovin pitkään emme jääneet Taviran kaupungista nauttimaan vaan suuntasimme auton keulan Monte Gordoon ja siellä olevaan La Mamma-pizzeriaan.
Minua on siunattu oikein kauniilla, fiksulla ja hyvälla lauluäänellä varustetulla miehellä jonka seurassa jokainen päivä on ilo! Prkle ja se oli oikeassa tuon pizzerian nimestä. Mutta eiköhän me jotain saada taas inttämisen aiheeksi ja sillä kertaa minä aion olla oikeassa! (kuten niiiin monta kertaa aiemminkin)
Ruokaa kannatti muistella kolme vuotta, tosin aluksi alahuuli venähti polviin ja silmäkulmaan nousi kyynel kun ovessa oli suljettu-kyltti. Onneksi se komeampi, urheampi, Sodankylän telinevoimistelijamestari vm. 80 ja monilahjakas puolisoni tajusi, että Portugalissa kello on tunnin vähemmän kuin Espanjassa ja palasimme kupla otsassa tunnin päästä saman oven taakse norkoilemaan. Valkosipulilla ja juustolla täytetty leipä vei kielen ja nälän mennessään, eikä pääruoassakaan ollut sanan sijaa valittamiselle. Jos ikunakuunanakuna kukaan tuttu (tahi vaikka tuntemattomatkin kelpaa) menee siihen paikkaan ja lentää suoraan Suomeen takaisin, minä voin käydä hakemassa Helsingin kentältä tuota leipää! Ruoan jälkeen lyllersimme takaisin parkkipaikalle, jossa iloinen punainen noin likimäärin porche odotteli. Mahassa kävi ruokailun päälle sellainen möyrintä, että saattaapi olla jonkun sortin kulinaristin alku kasvamassa kyydissä, sille ei varmaan kelpaa äidinmaitokaan ilman suolaa ja hippusta pippuria. =)
Palasimme pimeää rantatietä takaisin Taviraan ja hotellille. Nyt on tarkoitus lähteä hiihtelemään tuonne ala-aulaan jossa wlan toimii tunnin kolmella eurolla... Pitää päästä päivittämään facebook ja katselemaan huomista hotellia. Vaikka kello ei ole täällä kuin puoli yhdeksän, me olisimme valmiit jo nukkumahommiin - on ollut pitkä päivä. Mutta onneksi meitä odottaa aamulla valmis aamiainen ja yön ajaksi tarpeeksi jääteetä ja pullovettä, oli hieman suolainen tuo iltapala.
Näillä näkymin heilahdamme huomenna Marbellaan joten kilometrejä tulee ehkä himpun verran vähemmän kuin tänään, mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi päästäkseen bongaamaan miljonääriäidit luonnollisessa ympäristössään. Tai sitten ei..
Aamulla olimme jälleen kerran nettikahvilan ensimmäiset asiakkaat. Tällä kertaa muistimme mennnä hotels.comin sivuille ja varata seuraavalle yölle huoneen Taviran kaupungista Monte Gordon naapurista. Hotelliyö neljän tähden hotellissa, joka ainakin mainostaa internet-yhteyttä, kustantaa vähän yli 60 euroa. Karttaahan meillä ei ole Taviran kaupungista, mutta eipäs se ole ensimmäinen kerta kun seikkailemme vieraassa paikassa käsikopelolla.
Lähdimme Nerjasta noin yhdentoista aikoihin huristelemaan Malaga-Sevilla-Huelva-Portugali -reissua. Ilmojen haltija oli järjestänyt tälle ajelulle hyvinkin vaihtelevat olosuhteet; välistä aurinko porotti kovin kuumasti ja pahasti, hetkittäin taas vettä tuli kuin saavista kaataen ja Coltin lasinpyyhkijät viuhtoivat ylikierroksilla. Sevillaa ohittaessamme auton lämpömittari herjasi 24 astetta, mutta sateessa lämpö tippui 18 asteeseen, eli ihan siedettävää keliä näin lokakuuksi =)
Maisemat muuttuivat rannikon vuoristoista länsi-Espanjan kauniisiin kukkuloihin ja tasankoihin. Edelleenkin lähes kaikki viljelykelpoinen maa on täynnä pensaikkoja, ilmeisesti jonkun sortin sitrushedelmää, viiniä ja oliiveja ainakin kasvaa näillä seuduilla. Lisäksi kaupoissa on mainostettu paikallisia mangoja. Autoja on ollut liikenteessä kohtalaisen vähän, ainakin Portugalin suuntaan ja ajelu sujui sadekuurojen ulkopuolella varsin jouhevasti 120km/h nopeudella.
Löysimme hotelliin jälleen kerran hiukan harhailtuamme. Onneksi rouvan kännykän ulkomaiden datasiirtokiintiö ei ole vielä tullut aivan täyteen, joten Nokian kartat opasti meidät melkein perille asti. Tokihan kriittisillä hetkillä joku valopää päätti soittaa ja karttaohjelma meni sekaisin, mutta kelattuamme hetken vauhtia kylillä pääsimme hotellin viereiseen parkkiin ja sen myötä huoneeseen helpottamaan elämää. Kovin pitkään emme jääneet Taviran kaupungista nauttimaan vaan suuntasimme auton keulan Monte Gordoon ja siellä olevaan La Mamma-pizzeriaan.
Minua on siunattu oikein kauniilla, fiksulla ja hyvälla lauluäänellä varustetulla miehellä jonka seurassa jokainen päivä on ilo! Prkle ja se oli oikeassa tuon pizzerian nimestä. Mutta eiköhän me jotain saada taas inttämisen aiheeksi ja sillä kertaa minä aion olla oikeassa! (kuten niiiin monta kertaa aiemminkin)
Ruokaa kannatti muistella kolme vuotta, tosin aluksi alahuuli venähti polviin ja silmäkulmaan nousi kyynel kun ovessa oli suljettu-kyltti. Onneksi se komeampi, urheampi, Sodankylän telinevoimistelijamestari vm. 80 ja monilahjakas puolisoni tajusi, että Portugalissa kello on tunnin vähemmän kuin Espanjassa ja palasimme kupla otsassa tunnin päästä saman oven taakse norkoilemaan. Valkosipulilla ja juustolla täytetty leipä vei kielen ja nälän mennessään, eikä pääruoassakaan ollut sanan sijaa valittamiselle. Jos ikunakuunanakuna kukaan tuttu (tahi vaikka tuntemattomatkin kelpaa) menee siihen paikkaan ja lentää suoraan Suomeen takaisin, minä voin käydä hakemassa Helsingin kentältä tuota leipää! Ruoan jälkeen lyllersimme takaisin parkkipaikalle, jossa iloinen punainen noin likimäärin porche odotteli. Mahassa kävi ruokailun päälle sellainen möyrintä, että saattaapi olla jonkun sortin kulinaristin alku kasvamassa kyydissä, sille ei varmaan kelpaa äidinmaitokaan ilman suolaa ja hippusta pippuria. =)
Palasimme pimeää rantatietä takaisin Taviraan ja hotellille. Nyt on tarkoitus lähteä hiihtelemään tuonne ala-aulaan jossa wlan toimii tunnin kolmella eurolla... Pitää päästä päivittämään facebook ja katselemaan huomista hotellia. Vaikka kello ei ole täällä kuin puoli yhdeksän, me olisimme valmiit jo nukkumahommiin - on ollut pitkä päivä. Mutta onneksi meitä odottaa aamulla valmis aamiainen ja yön ajaksi tarpeeksi jääteetä ja pullovettä, oli hieman suolainen tuo iltapala.
Näillä näkymin heilahdamme huomenna Marbellaan joten kilometrejä tulee ehkä himpun verran vähemmän kuin tänään, mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi päästäkseen bongaamaan miljonääriäidit luonnollisessa ympäristössään. Tai sitten ei..
Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma
Kävimme aamukävelyn ja aamupuuron (jokainen umpijunttihan ottaa mukaansa elovenaa matkalle, jotta varmasti saa ainakin puuroa aamulla) jälkeen hakemassa sen kauan kaivatun vuokra-auton.. Pitkä matka on tultu Dodge Chargerista (alaspäin) kun meille esiteltiin tämän reissun kiesi, punainen paholainen merkkiä Mitsubishi Colt. Enpä tiennyt, että noitakin on valmistettu vielä. Hetken lattialla kieriskelyn, paniikkinaurun ja silmien pyyhkimisen jälkeen hyppäsimme gummitassujen päälle ja lähdimme etsimään ensimmäistä vapaata parkkipaikkaa.
Nerja on täynnä satunnaisesti kesken kaiken yksisuuntaiseksi muuttuvia katuja, aivan liian pieniä parkkipaikkoja ja äärimmäisen tehottomia peltikotteroita joita paikalliset kutsuvat autoiksi. Löysimme vapaan neliömme rantakadulta ja hylkäsimme ilman ikävää Coltin siihen. Hetken aikaa hotellilla hengitettyämme raskaammin kuin normaalisti, lähdimme seikkailemaan tien päälle. Onneksi rouvan puhelimessa on Nokian karttaohjelma, joka ylväästi opasti meidät ulos kyliltä. Tokihan hieman totuttelua vaatii jälleen kerran kikkailla manuaalivaihteisen auton kanssa, sen osoitti mm. parkkipaikalla tehty hieno "näin laitat pakin ilman kytkintä päälle" -toiminta joka keräsi himpun verran huomiota, sekä tietty se käsijarru joka on näemmä tupattu jokaiseen nelirenkaiseen kulkupeliin sekoittamaan lähdöt ja viemään tärkeää tilaa mukitelineiltä.
Vanhanaikaisesti seikkailimme paperikartan kanssa, joka ei muuten osaa itse kertoa, missä paikassa milloinkin olemme. Siispä olemme olleet tänään jossain päin Costa de solin rannikkoa, ehkä sivuuttaneet Sierra Nevadan vuoriston ja mahdollisesti ajaneet jostain todella läheltä Cranadaa. Mutta ainakin varmasti olemme nähneet nyt sekä USA:ssa että Espanjassa olevan Santa Fe:n =) Matkailu avartaa.
Kävimme matkan varrella tankilla jossain syrjäkylän BP:llä jossa oli ummikkoespanjalainen myyjätär huitomassa minulle wc:n sijaintia (joka muuten on tyttöjen helppo kysyä myös espanjaksi: jalat ristiin, hiljaista uikutusta ja hätäinen katse). Sillä aikaa kun minä lauloin vessassa kiitosvirttä, neito tankkasi meidän auton piripintaan ja kyni siitä lystistä Pampulalta vähän reilut 21 euroa. Bensalitra maksaa täällä keskimäärin 1,20 joten edullisesti mennään Suomeen verrattuna. Vähän ennen Nerjan ramppia oli ostoskeskus, jossa kävimme täyttämässä jo ennestään saumojaan ratkovan jääkaapin. Nyt meillä on kalenteri kylmässä; eli siellä on ainakin 5kk, 7kk ja 12kk kuivumassa ollutta kinkkua.. Hiphei ja mies tykkää.
Autolla liikkuminen on moottoriteillä kohtalaisen helppoa, keskinopeus on 100km/h luokkaa ja nopeusrajoitukset muuttuvat todella lyhyin välein. Moottoritien rampit ovat erittäin lyhyitä totuttuihin verrattuina ja tienvarsikahvilat - no ne ovat Espanjalaisia.. Eli matkakaffet jäivät juomatta. Muutenkaan täällä eri juurikaan ruokakaupoissa näy kylmästä myytäviä kahvijuomia ja energiajuomienkin valikoima on huomattavasti suppeampi kuin meillä kotosalla. Mutta jokaisella huoltoasemalla on wc, ja sitähän niihin mennään etsimäänkin =) joten homma toimii juuri niin kuin pitääkin. Ehkä ennen reissua olisi ollut hyvä opiskella edes muutama fraasi kieltä, mutta nythän se on himpun verran myöhäistä.
Nettikahvila on löytynyt tuosta kohtalaisen läheltä rantakadun varrelta. Käytiin ehtoon ratoksi siellä ostamassa TomTomin sivuilta 44 euroa maksanut Iberian kartta.. Sitä ei muuten saa ladattua ilman kaapelia. Mutta onhan se hyvä tulevaisuutta ajatellen, että meillä ehkä on sellainen karttaohjelma, joka saattaa näyttää nämäkin seudut. Siinäpä on sitten kiva päristellä Limingan lakeuksilla ja laskettaa matkaa Nerjan kylään. Tosin mitään varmuutta sen kartan toimivuudesta ei ole, koska navigaattori on kämpillä eikä kumpikaan muistanut sen mallinumeroa. Poistuimme hieman hiiltyneinä paikalta tunnin jälkeen vain huomataksemme, ettei muuten muistettu käydä hotels.com:in sivuilla varaamassa huonetta la-su -yöksi. Perkele. Mutta huomenna kaikki ei voi mennä näin pieleen, eihän?
Tänään Nerjassa on alkaneet jonkun sortin kyläkekkerit ja populaa pitäisi olla kohtalaisen paljon liikenteessä illan pimentyessä. Opas varoittelikin siitä, että todennäköisesti muutamat ravintolat ovat kokonaan suljettu henkilökunnan osallistuessa pirskeisiin, mutta eipä tuota huomannut ihmisten ilmoilla seikkaillessa. Eksyimme (matkojen yhdistävä tekijä) sille karkeloiden "pääkallopaikalle" ja olihan siellä vaikka ja minkälaisia tivolivekottimia ja paljon ihmisiä pitämässä hauskaa. Ihasteltiin tätä paikallisten tyyliä juhlia vauvasta vaariin, kaikilla näytti olevan lystiä eikä humalaisia juurikaan näkynyt missään. Illallinen syötiin ravintolassa, jonka nimestä kumpikaan ei saanut selvää, mutta hemmetin hyvää ruokaa siellä oli! Puoli kahdentoista aikaan palasimme hotellin rauhaan, Pas pikkuriikkiselle - mutta sitäkin lihaisammalle iltapalalle - ja minä nukahtelemaan soffalle, parvekkeelle ja pian myös toivottavasti sänkyyn.
Huomenna lähdemme länteen jos vain tähdet ovat oikeassa asennossa. Pari vuotta sitten Portugalin puolella käydessämme Monte Gordossa oli yksi ravintola joka räjäytti tajunnan valkosipulileivällään, josko sitä vaikka pääsisi käymään siellä asti katsomassa, onko rafla vielä pystyssä..
Nerja on täynnä satunnaisesti kesken kaiken yksisuuntaiseksi muuttuvia katuja, aivan liian pieniä parkkipaikkoja ja äärimmäisen tehottomia peltikotteroita joita paikalliset kutsuvat autoiksi. Löysimme vapaan neliömme rantakadulta ja hylkäsimme ilman ikävää Coltin siihen. Hetken aikaa hotellilla hengitettyämme raskaammin kuin normaalisti, lähdimme seikkailemaan tien päälle. Onneksi rouvan puhelimessa on Nokian karttaohjelma, joka ylväästi opasti meidät ulos kyliltä. Tokihan hieman totuttelua vaatii jälleen kerran kikkailla manuaalivaihteisen auton kanssa, sen osoitti mm. parkkipaikalla tehty hieno "näin laitat pakin ilman kytkintä päälle" -toiminta joka keräsi himpun verran huomiota, sekä tietty se käsijarru joka on näemmä tupattu jokaiseen nelirenkaiseen kulkupeliin sekoittamaan lähdöt ja viemään tärkeää tilaa mukitelineiltä.
Vanhanaikaisesti seikkailimme paperikartan kanssa, joka ei muuten osaa itse kertoa, missä paikassa milloinkin olemme. Siispä olemme olleet tänään jossain päin Costa de solin rannikkoa, ehkä sivuuttaneet Sierra Nevadan vuoriston ja mahdollisesti ajaneet jostain todella läheltä Cranadaa. Mutta ainakin varmasti olemme nähneet nyt sekä USA:ssa että Espanjassa olevan Santa Fe:n =) Matkailu avartaa.
Kävimme matkan varrella tankilla jossain syrjäkylän BP:llä jossa oli ummikkoespanjalainen myyjätär huitomassa minulle wc:n sijaintia (joka muuten on tyttöjen helppo kysyä myös espanjaksi: jalat ristiin, hiljaista uikutusta ja hätäinen katse). Sillä aikaa kun minä lauloin vessassa kiitosvirttä, neito tankkasi meidän auton piripintaan ja kyni siitä lystistä Pampulalta vähän reilut 21 euroa. Bensalitra maksaa täällä keskimäärin 1,20 joten edullisesti mennään Suomeen verrattuna. Vähän ennen Nerjan ramppia oli ostoskeskus, jossa kävimme täyttämässä jo ennestään saumojaan ratkovan jääkaapin. Nyt meillä on kalenteri kylmässä; eli siellä on ainakin 5kk, 7kk ja 12kk kuivumassa ollutta kinkkua.. Hiphei ja mies tykkää.
Autolla liikkuminen on moottoriteillä kohtalaisen helppoa, keskinopeus on 100km/h luokkaa ja nopeusrajoitukset muuttuvat todella lyhyin välein. Moottoritien rampit ovat erittäin lyhyitä totuttuihin verrattuina ja tienvarsikahvilat - no ne ovat Espanjalaisia.. Eli matkakaffet jäivät juomatta. Muutenkaan täällä eri juurikaan ruokakaupoissa näy kylmästä myytäviä kahvijuomia ja energiajuomienkin valikoima on huomattavasti suppeampi kuin meillä kotosalla. Mutta jokaisella huoltoasemalla on wc, ja sitähän niihin mennään etsimäänkin =) joten homma toimii juuri niin kuin pitääkin. Ehkä ennen reissua olisi ollut hyvä opiskella edes muutama fraasi kieltä, mutta nythän se on himpun verran myöhäistä.
Nettikahvila on löytynyt tuosta kohtalaisen läheltä rantakadun varrelta. Käytiin ehtoon ratoksi siellä ostamassa TomTomin sivuilta 44 euroa maksanut Iberian kartta.. Sitä ei muuten saa ladattua ilman kaapelia. Mutta onhan se hyvä tulevaisuutta ajatellen, että meillä ehkä on sellainen karttaohjelma, joka saattaa näyttää nämäkin seudut. Siinäpä on sitten kiva päristellä Limingan lakeuksilla ja laskettaa matkaa Nerjan kylään. Tosin mitään varmuutta sen kartan toimivuudesta ei ole, koska navigaattori on kämpillä eikä kumpikaan muistanut sen mallinumeroa. Poistuimme hieman hiiltyneinä paikalta tunnin jälkeen vain huomataksemme, ettei muuten muistettu käydä hotels.com:in sivuilla varaamassa huonetta la-su -yöksi. Perkele. Mutta huomenna kaikki ei voi mennä näin pieleen, eihän?
Tänään Nerjassa on alkaneet jonkun sortin kyläkekkerit ja populaa pitäisi olla kohtalaisen paljon liikenteessä illan pimentyessä. Opas varoittelikin siitä, että todennäköisesti muutamat ravintolat ovat kokonaan suljettu henkilökunnan osallistuessa pirskeisiin, mutta eipä tuota huomannut ihmisten ilmoilla seikkaillessa. Eksyimme (matkojen yhdistävä tekijä) sille karkeloiden "pääkallopaikalle" ja olihan siellä vaikka ja minkälaisia tivolivekottimia ja paljon ihmisiä pitämässä hauskaa. Ihasteltiin tätä paikallisten tyyliä juhlia vauvasta vaariin, kaikilla näytti olevan lystiä eikä humalaisia juurikaan näkynyt missään. Illallinen syötiin ravintolassa, jonka nimestä kumpikaan ei saanut selvää, mutta hemmetin hyvää ruokaa siellä oli! Puoli kahdentoista aikaan palasimme hotellin rauhaan, Pas pikkuriikkiselle - mutta sitäkin lihaisammalle iltapalalle - ja minä nukahtelemaan soffalle, parvekkeelle ja pian myös toivottavasti sänkyyn.
Huomenna lähdemme länteen jos vain tähdet ovat oikeassa asennossa. Pari vuotta sitten Portugalin puolella käydessämme Monte Gordossa oli yksi ravintola joka räjäytti tajunnan valkosipulileivällään, josko sitä vaikka pääsisi käymään siellä asti katsomassa, onko rafla vielä pystyssä..
Maassa
Kone laskeutui - tuulesta huolimatta - ajoissa Malagan kentälle ja lämmin Espanjan ilma otti meidät reissussa rähjääntyneet turistipoloiset hellään huomaansa.
Malagan kenttä, tai ainakin se osa johon Finski laskeutuu, oli moderni ja hyvännäköinen. Tosin käveltävää oli kohtalaisen pitkästi, mutta olihan tuota jo hetki istuttukin silleinä purkissa. Haalauduimme muiden eläkeläisten kanssa Nerjaan lähtevään bussiin ja nautimme noin tunnin ajan aurinkorannikon kauniista moottoritiemaisemista. Bussimatkalla valkeni sellainen pikkuriikkinen probleema, meidän navigaattorin kartta loppuu Ranskan etelärajaan, eikä matkassa ole tietenkään piuhaa navigaattorin ja tietokoneen välille, jolla voisi ladata puuttuvat pari maata muistiin. Jostain syystä tuotakaan hommaa ei tullut tarkastettua kotona, vaan aina kannattaa matkustaa muutama tuhat kilometriä huomatakseen, että tekniikka on tehnyt hassun hauskan käytännön pilan =) Samaan syssyynhän on vielä vallan hienoa huomata, ettei täällä saada nettiä toimimaan. Eli tavoitteena on hilpaista johonkin nettibaariin (ja kytkeä navigaattori olemattomalla piuhalla koneeseen ja ladata kartta - no can do) tai ostaa ihan vanhanaikainen paperikartta ja ahdistua sen kanssa. Jostain syystä tuo manuaalimatkailu on menettänyt hohtonsa sen jälkeen kun TomTom tuli kotiin.
Hotellille päästyä kävi selväksi se, ettei minusta koskaan tule balleriinaa näillä nilkoilla. Toki voihan se olla, ettei tässä tilassa noin muutenkaan ensimmäisenä tulisi mieleen pukeutua tylliin ja sifonkiin ja lähteä pomppuloikkimaan pitkin ja poikin tannerta. Raskauden myötä nestettä kertyy elimistöön himpun verran eri tahtiin kuin ennen ja nyt on ongelmana se, ettei farkut tahdo mahtua nilkkojen kohdalta jalkaan.. Onneksi tutut ja turvalliset verkkahousut on aina käypä ratkaisu suomalaisten matkanteossa.
Metsästimme pikalounaan kadunvarsipizzeriassa 100 metriä hotellilta, kävimme lähimmässä supermarketissa ja painelimme päätä pahkaa naapurihotelliin kuuntelemaan aurinkomatkojen infotilaisuutta. Samalla reissulla varasimme ensi viikon keskiviikolle retken Gibraltarille, se toteutetaan jos mukaan lähtee vähintään kuusi asiakasta. Tosin tuosta hotellivihkosta kävi selväksi se, että sinne pääsisi ihan samalla tavalla omalla autolla, kunhan vain jättää auton Espanjan puolelle parkkiin ja käy jalkamiehenä tutustumassa apinoihin ja tax free-tavaroihin. Yleensä nuo tiedot tulevatkin juuri sen jälkeen, kun vahinko on jo tapahtunut..
Infosta vapauduttuamme kiertelimme hetken aikaa kylillä, valokuvasimme pari turistijuttua, seurasimme paikallisten "alan miesten" ajatustenvaihtoa, vaihdoimme kamat ja lähdimme jatkamaan iltaa syömisen merkeissä. Ja kuten arvata saattaa, ilta sai jälleen arvoisensa lopun kun kaksi tynnyriä horjui hotellille heti illallisen jälkeen. Ruoka on hyvää ja sitä ainakin on aivan riittävästi! Ehkä huomenna me mahdumme kylpyhuoneeseen ja sen myötä pääsemme parista ylimääräisestä likakilosta nahkassa.
Malagan kenttä, tai ainakin se osa johon Finski laskeutuu, oli moderni ja hyvännäköinen. Tosin käveltävää oli kohtalaisen pitkästi, mutta olihan tuota jo hetki istuttukin silleinä purkissa. Haalauduimme muiden eläkeläisten kanssa Nerjaan lähtevään bussiin ja nautimme noin tunnin ajan aurinkorannikon kauniista moottoritiemaisemista. Bussimatkalla valkeni sellainen pikkuriikkinen probleema, meidän navigaattorin kartta loppuu Ranskan etelärajaan, eikä matkassa ole tietenkään piuhaa navigaattorin ja tietokoneen välille, jolla voisi ladata puuttuvat pari maata muistiin. Jostain syystä tuotakaan hommaa ei tullut tarkastettua kotona, vaan aina kannattaa matkustaa muutama tuhat kilometriä huomatakseen, että tekniikka on tehnyt hassun hauskan käytännön pilan =) Samaan syssyynhän on vielä vallan hienoa huomata, ettei täällä saada nettiä toimimaan. Eli tavoitteena on hilpaista johonkin nettibaariin (ja kytkeä navigaattori olemattomalla piuhalla koneeseen ja ladata kartta - no can do) tai ostaa ihan vanhanaikainen paperikartta ja ahdistua sen kanssa. Jostain syystä tuo manuaalimatkailu on menettänyt hohtonsa sen jälkeen kun TomTom tuli kotiin.
Hotellille päästyä kävi selväksi se, ettei minusta koskaan tule balleriinaa näillä nilkoilla. Toki voihan se olla, ettei tässä tilassa noin muutenkaan ensimmäisenä tulisi mieleen pukeutua tylliin ja sifonkiin ja lähteä pomppuloikkimaan pitkin ja poikin tannerta. Raskauden myötä nestettä kertyy elimistöön himpun verran eri tahtiin kuin ennen ja nyt on ongelmana se, ettei farkut tahdo mahtua nilkkojen kohdalta jalkaan.. Onneksi tutut ja turvalliset verkkahousut on aina käypä ratkaisu suomalaisten matkanteossa.
Metsästimme pikalounaan kadunvarsipizzeriassa 100 metriä hotellilta, kävimme lähimmässä supermarketissa ja painelimme päätä pahkaa naapurihotelliin kuuntelemaan aurinkomatkojen infotilaisuutta. Samalla reissulla varasimme ensi viikon keskiviikolle retken Gibraltarille, se toteutetaan jos mukaan lähtee vähintään kuusi asiakasta. Tosin tuosta hotellivihkosta kävi selväksi se, että sinne pääsisi ihan samalla tavalla omalla autolla, kunhan vain jättää auton Espanjan puolelle parkkiin ja käy jalkamiehenä tutustumassa apinoihin ja tax free-tavaroihin. Yleensä nuo tiedot tulevatkin juuri sen jälkeen, kun vahinko on jo tapahtunut..
Infosta vapauduttuamme kiertelimme hetken aikaa kylillä, valokuvasimme pari turistijuttua, seurasimme paikallisten "alan miesten" ajatustenvaihtoa, vaihdoimme kamat ja lähdimme jatkamaan iltaa syömisen merkeissä. Ja kuten arvata saattaa, ilta sai jälleen arvoisensa lopun kun kaksi tynnyriä horjui hotellille heti illallisen jälkeen. Ruoka on hyvää ja sitä ainakin on aivan riittävästi! Ehkä huomenna me mahdumme kylpyhuoneeseen ja sen myötä pääsemme parista ylimääräisestä likakilosta nahkassa.
pari asiaa edullisista lennoista..
On olemassa matkoja - ja sitten on olemassa halpamatkoja. Halpamatkoille lähdetään yleensä lyhyellä varoitusajalla, huomattavan edullisesti ja kiireessä pakaten. Halpamatkalaiset myös saavat yleensä ne paikat, jotka eivät ole muille kelvanneet.
Me olemme näemmä halpamatkalla.. Lentokoneen aivan ikunakuunanakuna viimeisellä penkkirivillä ja ikkunapaikan penkin alla on varmasti rengaskotelo tahi muu möykyrä joka painaa toisen puolen kankun turraksi, pakokaasu katkuaa ja koneen runko notkuu epäilyttävästi. Määränpäässä meitä odottanee se viimeisin mahdollinen huone, mikä hotellista on jäänyt jäljelle. Tuntuukohan Queensin 90% maan alla sijainnut tupakanhajuinen bunkkeri enää tulevan asumuksen jälkeen niin huonolta? Onneksi meillä on kuitenkin (ehkä) vuokra-auto huomisesta alkaen odottamassa, joten tarvittaessa pääsemme pakenemaan paikalta. Visa ei vaan salli mitenkään hulvattomia seikkailumatkoja, mutta eiköhän me yöksi tai pariksi saada rahoitus kuntoon jos maa alkaa polttelemaan jalkojen alla.
Minä koin opiskelun myötä valaistumisen Espoon metsissä parin päivän ajan. Eilen Pas sitten lennähti Helsinkiin, kävimme syömässä Dagmarinkadulla ihanassa pienessä italialaisbistrossa (jonka nimeä en tosin muista) - ja bunkkasimme lentokenttähotellissa yön. Puoli kuuden aikoihin kikkailimme kentälle varautuen jälleen kerran jonottamaan ja ahdistumaan jonottamisesta, mutta kenttä yllätti.. Ulko-ovelta turvatarkastukseen meni alta viisi minuuttia. Vaikka olimme varmasti viimeiset matkan varanneet, saimme koneessa vierekkäiset paikat. Joskus on hyvä olla vanhanaikainen ja kulkea samalla sukunimellä koko ryhmä. En tosin saanut havittelemaani käytäväpaikkaa, mutta tärkeintä on vaan mahtua mukaan koneeseen, saada istuin peffan alle ja alta 100 metrin matka wc:hen ja mahdollisesti parin tunnin päästä pääsemme nauttimaan Espanjan auringonpaisteesta.
Me olemme näemmä halpamatkalla.. Lentokoneen aivan ikunakuunanakuna viimeisellä penkkirivillä ja ikkunapaikan penkin alla on varmasti rengaskotelo tahi muu möykyrä joka painaa toisen puolen kankun turraksi, pakokaasu katkuaa ja koneen runko notkuu epäilyttävästi. Määränpäässä meitä odottanee se viimeisin mahdollinen huone, mikä hotellista on jäänyt jäljelle. Tuntuukohan Queensin 90% maan alla sijainnut tupakanhajuinen bunkkeri enää tulevan asumuksen jälkeen niin huonolta? Onneksi meillä on kuitenkin (ehkä) vuokra-auto huomisesta alkaen odottamassa, joten tarvittaessa pääsemme pakenemaan paikalta. Visa ei vaan salli mitenkään hulvattomia seikkailumatkoja, mutta eiköhän me yöksi tai pariksi saada rahoitus kuntoon jos maa alkaa polttelemaan jalkojen alla.
Minä koin opiskelun myötä valaistumisen Espoon metsissä parin päivän ajan. Eilen Pas sitten lennähti Helsinkiin, kävimme syömässä Dagmarinkadulla ihanassa pienessä italialaisbistrossa (jonka nimeä en tosin muista) - ja bunkkasimme lentokenttähotellissa yön. Puoli kuuden aikoihin kikkailimme kentälle varautuen jälleen kerran jonottamaan ja ahdistumaan jonottamisesta, mutta kenttä yllätti.. Ulko-ovelta turvatarkastukseen meni alta viisi minuuttia. Vaikka olimme varmasti viimeiset matkan varanneet, saimme koneessa vierekkäiset paikat. Joskus on hyvä olla vanhanaikainen ja kulkea samalla sukunimellä koko ryhmä. En tosin saanut havittelemaani käytäväpaikkaa, mutta tärkeintä on vaan mahtua mukaan koneeseen, saada istuin peffan alle ja alta 100 metrin matka wc:hen ja mahdollisesti parin tunnin päästä pääsemme nauttimaan Espanjan auringonpaisteesta.
tiistai 5. lokakuuta 2010
Maha pystyssä maailmalle
Lauantaina varattiin äkkilähtö torstaille Espanjan Nerjaan.
Pikkuriikkinen paniikinpoikanen ehti jo hiipiä puseroon,
koska joku kaunis, ihana päällikkö on piirtänyt viikon verran
vapaata eikä mitään tuntunut kolahtavan kohdalleen. Siispä otimme
vanhanaikaiset käyttöön ja matkakohde valittiin äkkilähtölistasta
tökkäämällä sormi ruutuun ja sopiva kohde ja hotelli on löytynyt..
Mutta jotain rajaa kuitenkin, Turkki oli suljettu pois matkakohteista.. Eiköhän nämä
Afrikan mantereen ihmeet on nähty jo Egyptissä aikoinaan -
ja siellähän se surullisen kuuluisa vatsatautikin tuli kärsittyä
- joten eiköhän nämä pakkomyyntipaikat ja "tervatervasuomalainenperkele"
-huudot ole meiltä jo kerran kärsitty.
Lentoja kahlattiin läpi. Ensin tietysti ainoa mahdollinen matkakohde oli
yllättävästi USA.. Mutta tilanteeseen toi hieman haastetta se, että
helmikuusta alkaen meidän matkaseurue kasvaa yhdellä minireissaajalla.
Joten pitkillä lennoilla tulisi himpun verran probleemaksi se, että
rouvan on käytävä naistenhuoneessa keskimäärin seitsemän minuutin
välein, eikä tämä selkä nauti enää pitkäaikaisesta paikoillaan
istumisesta.
Pikkuriikkinen paniikinpoikanen ehti jo hiipiä puseroon,
koska joku kaunis, ihana päällikkö on piirtänyt viikon verran
vapaata eikä mitään tuntunut kolahtavan kohdalleen. Siispä otimme
vanhanaikaiset käyttöön ja matkakohde valittiin äkkilähtölistasta
tökkäämällä sormi ruutuun ja sopiva kohde ja hotelli on löytynyt..
Mutta jotain rajaa kuitenkin, Turkki oli suljettu pois matkakohteista.. Eiköhän nämä
Afrikan mantereen ihmeet on nähty jo Egyptissä aikoinaan -
ja siellähän se surullisen kuuluisa vatsatautikin tuli kärsittyä
- joten eiköhän nämä pakkomyyntipaikat ja "tervatervasuomalainenperkele"
-huudot ole meiltä jo kerran kärsitty.
Lentoja kahlattiin läpi. Ensin tietysti ainoa mahdollinen matkakohde oli
yllättävästi USA.. Mutta tilanteeseen toi hieman haastetta se, että
helmikuusta alkaen meidän matkaseurue kasvaa yhdellä minireissaajalla.
Joten pitkillä lennoilla tulisi himpun verran probleemaksi se, että
rouvan on käytävä naistenhuoneessa keskimäärin seitsemän minuutin
välein, eikä tämä selkä nauti enää pitkäaikaisesta paikoillaan
istumisesta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)